ETUSIVU
ESIINTYJÄT
KUVAT
YHTEYSTIEDOT
PALAUTE
|
|
![]() Anitta MattilaAnitta Mattila on raikas, nuori ja valloittava laulajatar, jonka laulusta olemme saaneet nauttia tanssiestradien sykkeessä jo jonkin aikaa. Tanssikeikoilla Anitalla on rinnallaan Feniks-orkesteri ja palaute on ollut loistavaa niin tanssiyleisön kuin tanssijärjestäjien taholta.Nuoresta iästään huolimatta Anitta on ehtinyt jo levytyspuuhiinkin, sillä hän on tehnyt sisarustensa kanssa yhteisen joululaululevyn. Lisäksi hän on esiintynyt useissa yhteiskonserteissa. Kesäksi 2011 Anitta julkaisi oman ensisinglensä: Lahjakas, iloinen, pirteä, todellinen luomulaulaja. Näin kuvailee Anitta Mattilaa tuottaja Petri Munck. Ei siis ollut studiossa tylsää, kun 17-vuotias Anitta pyörähti paikalle laulamaan ensimmäisen soolosinglensä Hulluna rakastat. Munck haki kappaleeseen livemeinigillä sopivaa savuisuutta. - Hän on aito luonnonlapsi, jonka vahvuus on äänen omaperäisyydessä. Anittan saundissa on ripaus jännää vanhanajan vivahdetta. Esiintyjänä hänen persoonallisuutensa pääsee omimmilleen. Anitta on hauska tyyppi, joka osaa varmasti viihdyttää yleisöä. On varmaan turha kertoa, että Anitta tuskin malttaa odottaa kesää ja keikkoja. Oma single on tietenkin myös jännä juttu, vaikka hän onkin jo siskojensa levyillä esiintynyt. - Hulluna rakastat -kappale tuntui heti omalta. Tuntui hyvältä laulaa sitä, ja tekstikin sopii minulle hyvin. On mahtavaa päästä kokeilemaan omia siipiä. Nyt olen valmis rakentamaan omaa uraa laulajana ja esiintyjänä. Anittan toinen single kantaa nimeä Lattianrako ja se on julkaistu lokakuussa 2011. |
|
| Kaivokatu 14 B 2 94100 Kemi | Puh. 040-7678 185 | Fax 016 - 288 991 | |